Off-season – Saariselällä kesäkuussa

Off-season – Saariselällä kesäkuussa

Varasimme majoituksen Saariselältä kesäkuun ensimmäiseksi viikoksi talven tuiskujen keskeltä, joskus helmikuulla. Silloin tuntui hyvältä idealta viettää kesäloman ensimmäinen viikko Suomen Lapissa, kaukana kaikesta, alkavan suven vehreydessä.

Tosin hetken kävi mielessä, että kumpikohan tulee olemaan oikeampi varustus matkalle, sukset vaiko uimapuku, mutta tosissani en sitä pohtinut. Kesä on kesä!

Kun lähdön hetki sitten lähestyi ja aloimme pohtia pakkaamista, totuus paljastui tipoittain: Saariselällä on vielä 50 cm lunta, oikea ulkoiluvarustus on kevyt toppavaatetus ja kumisaappaat, ja paras menovinkki on Saariselän laskettelurinteet, jotka viettävät juuri lomaviikollamme “kesäpäiviään”. Ja Keski-Suomessa oli sentään lehti puussa, hellettä ilmassa ja kesärimpsut päällä!

Noh, Suomen kesä vaatii asennetta, sehän tiedetään kyllä.

Lappi sulaa ja pulppuaa

Keväällä 2020 Lappi koki ennätykselliset tulvat. Talvella lunta oli tavanomaista enemmän ja keväällä se suli tavanomaista nopeammin. Ajaessamme kohti Lappia jännitimme, onko nelostie poikki esimerkiksi Rovaniemen kohdalla, mutta ei se ollut. Moottoritien varrelle pysäköityjä autoja ihmettelimme, ja myöhemmin luimme uutisista, että kyse oli väliaikaisesta parkista, josta ihmiset jatkoivat matkaa veneellä kohti tulvan saartamia kotejaan.

Kävimme ihailemassa hurjia vesimassoja Vikakönkäällä Rovaniemen pohjoispuolella. Uskomatonta, miten paljon vettä talvisiin lumimhankiin kätkeytyy!

Ne viattomat pumpulihiutuvat, joita taivaalta tippuu – millaisia vesimassoja niistä kertyykään!

Lapset katselevat sillan kaiteen yli kuohuvaa jokea.
Ihmettä ja kummaa…
Isosiskon sylissä oleva vauva osoittaa sormellaan eteenpäin.
Seurueen pienimmäinenkin oli ihmeissään!

Saariselän pieni taajama löytyi piiiitkän ajomatkan jälkeen käppyräisten koivujen ja ruskeanharmaiden kanervakankaiden keskeltä. Kaikkialla oli aivan hiljaista. Olimme jo Sodankylän jälkeen todenneet, että on parempi laskea ajan kuluksi poroja kuin autoja – niin vähissä ne olivat (siis autot). Holiday Clubin vastaanotto oli kuitenkin auki, ja saimme avaimet vuokraamaamme osakkeeseen ilman ongelmia.

Kömmimme umpiväsyneinä nukkumaan. Seuraava aamu yllätti meidät aurinkoisena ja lämpimänä. Asteita oli 15 jo aamupäivästä ja tuntui uskomattomalta, että Saariselän rinteet olisivat laskettelukunnossa. Näin kuitenkin oli luvattu, ja rinteeseen oli meneminen heti seuraavana päivänä. Lapset olisivat halunneet lähteä heti, mutta… aikuisten on saatava levätä loman ensimmäisenä päivänä, niin käsittämätöntä kuin se lasten mielestä onkin.

Odotuspäivänä pojat kuivaharjoittelivat laskettelua ja lautailua mökin pihassa. Helle hellii…

Iltapäivällä kävimme poikien kanssa kävelemässä Saariselän keskustassa. Tuhansien, sulamisvesistä syntyneiden purojen solina oli kuin kaunista musiikkia, joka säesti jokaista askeltamme. Vettä oli ihan joka paikassa! Sitä kuohui kaikkien teiden ojissa pieninä jokina, sitä valui metsien sammallattioita pitkin leveinä virtoina, sitä juoksi pitkin ja poikin teitä ja kulkureittejä ja jalankulkijan piti tosissaan katsoa, mihin jalkansa pisti, jos halusi pitää lenkkarinsa kuivina.

Tien vieressä juoksee kirkasvetinen puro.
Tuhansien purojen solina – parasta mitä korvat voivat toivoa.

Closed temporarily

Saariselän kylällä oli aivan kuollutta. Hotelleissa ja ravintoloissa oli laput ovilla, matkailupalveluyrittäjät olivat sulkeneet ovensa ja jopa Saariselän kelohonkainen kappeli oli lukossa “due to Covid19”. Jokainen koronakevään elänyt tietää, mitä tuo outo sana-kirjain-yhdistelmä tarkoittaa. Olimme tietysti varautuneet tähän lähtiessämme lomalle, olivathan tiukimmat koronarajoitukset vasta ihan äsken hellittäneet. Mutta että ihan kaikki! Kylpylä oli kiinni, Angry Birds -puisto oli kiinni, Metsähallituksen asiakaspalvelupiste oli kiinni, kanootteja ja maastopyöriä vuokraavat yritykset olivat kiinni… Ja pahinta kaikesta: myös luonto- ja patikointipolkujen kerrottiin olevan kiinni siinä mielessä, että lunta oli vielä niin paljon, ettei niille päässyt jalkaisin, mutta kuitenkin niin vähän, ettei hiihtäminenkään enää onnistunut.

Talvimatkailulle tehdyt turismirakenteet ovat aika rujon näköisiä kesällä. Luulisi, että kaavoittaja/kunta vaatisi yrittäjiä maisemoimaan tunturien rinteeseen rouhaistut hotellitontit. Vai eikö näitä olekaan tarkoitus katsella kesällä?

Koska Saariselän tarjonta oli niin vähäistä, aloimme vilkuilla kauemmas. Ehkä Inarissa olisi vähemmän lunta ja enemmän tekemistä? Etsimme menovinkkejä netistä (kiitos hyvistä vinkeistä, Päivi Kaarina Laajanen). Miten olisi risteily Inarijärvellä? Ei onnistu, järvi on vielä jäässä. Entä Piepaljärven erämaakirkko? Ei, polku on vielä tukossa. Entä Tankavaaran kultakylä ja kullanhuuhdonta? Ei, ulkohuuhdonta-alue on vielä lumen ja jään alla, ja sisäaltaat on jo suljettu kesäkautta ennakoiden… Vähitellen opimme, että kyse ei olekaan etupäässä korona-ajan tuomasta hiljaisuudesta ja passiivisuudesta, vaan ilmiöstä nimeltä off-season, ‘sesonkikauden ulkopuoli’, kankeasti käännettynä.

Tämä ja moni muu yritys oli laittanut lapun luukulle. Tiedä sitten, oliko kyse koronasta vai off-seasonista.

Off-season -ohjeet Lappiin

Tilanne vaati uudelleen orientoitumista. Mitä Ylä-Lapissa voi tehdä alkukesällä, kevään ja kesän taitekohdassa? Esittelen tässä muutaman idean.

Uhmaa kelirikkoa.

Vaikka sanotaan, että patikointipoluille ja latupohjille ei ole menemistä, kannattaa silti mennä. Polkuja on monenlaisia ja ne kulkevat erilaisissa maastoissa. Vaikka jotkut polut ovat silkkaa, upottavaa lumitohjoa, jotkut ovat jo sulia ja joillakin poluilla lumi- ja sulat osuudet vuorottelevat. Poluille ja latupohjille tallaantunut lumi sulaa viimeisenä, joten useimmat lumikohdat voi ohittaa kiertämällä metsän kautta (Lapin metsät ovat siitä ihania, että sinne mahtuu aina sisään, eikä umpeen kasvaneita ryteikköjä ole missään).

Kokemuksemme osoittavat, että parhaiten saavutettavissa ovat polut, jotka on rakennettu sorasta tai murskeesta. Ne ovat hyvin vettä läpäiseviä ja sitä paitsi vähän koholla maanpinnasta, jolloin maan pintaa pitkin juokseva vesi ei tulvi polulle asti. Saariselällä tällaisia polkuja ovat ainakin Auroran polku (jonka varrella on todella hieno ja moderni Auroran päivätupa) sekä Prospektorin kaivokselle vievä rengasreitti (jonka senkin varrella on kaivoksen lisäksi tunnelmallinen päivätupa). Kaunispään huipulle pääsee maantietä pitkin ja Kiilopäätä huiputtaessa kannattaa valita suorin, soralla päällystetty ja portailla varustettu 1,9 km:n pituinen reitti. (Voin luvata, että jos yrität jotain muuta reittiä, saat kääntyä takaisin.)

 

Vaakasuora sade meinaa paiskata tytöt kumoon…
…ja tuonne, Kiilopään huipulle, pitäisi päästä!
Ensi kerralla sitten. Nyt äkkiä autoon kaakaota juomaan ja lämmintä saunaa kohti.
Silmälasipäisen murhe. Tämän takia sateessa patikointi ei oikein houkuta.

PS:Viimeisenä yönä ennen lähtöä päätimme Saiman kanssa yrittää Kiilopään huiputusta toisen kerran. Tuloksen näette artikkelin ensimmäisestä kuvasta!

Etsi avoinna oleva safariyritys puskaradion avulla ja vuokraa maastopyörä.

Vaikka matkailupalveluyrityksillä on laput luukulla ja nettisivujenkin perusteella näyttää, että liike on kiinni, useissa yrityksissä on silti väkeä paikalla. Kesäkausi on alkamassa ja siihen pitää tietysti valmistautua. Kysele kaupan kassalta, Holiday Clubin vastaanotosta tai ohikulkijoilta, mistä voisi mahdollisesti vuokrata välineitä, ja jokin yritys varmasti löytyy. Meitä palveli erittäin hienosti Lapin Luontolomat, joka avasi ovensa ihan meitä varten useamman kerran lomaviikon aikana. Maastopyörä aikuiselle kustansi 38 euroa ja lapselle 25 euroa/vuorokausi.

Maastopyörän oveluus on siinä, että sillä pääsee liikkumaan märässäkin maastossa kuivin jaloin. Ja siinä, että ajaessaan superhienolla ja sporttisella maastopyörällä lapsi venyy uskomattomiin suorituksiin patikointipoluilla, joita hän ei jaksa taaplata jalkaisin ilman marinoita ja murinoita.

Pikkumiehet pyöräilivät sujuvasti pehmeällä polulla ja umpimetsässäkin.
Prospektorin kaivoksen ja Piispanojan tulistelupaikan rengasreitti oli ehkä kaunein kaikista mitä me ehdimme kiertää.
Piispanojan tulistelupaikalla on nuotiopaikka, grillimökki ja huussi.
Tulva-aikana Piispanoja oli enemmänkin joki…
…johon eräs hullu mies huittisista päätti heittää talviturkkinsa.
Prospektorin kultakaivoksen jäänteet. Mökistä voi kurkistaa yli 50 metriä syvään kaivoskuiluun, mikä oli kyllä karmivan kylmettävä kokemus. Miten kukaan, ikinä on voinut laskeutua sinne??
Kaivoksen ympärille on aikanaan kasattu valtavat määrät maata. Kuilu syveni, mutta kultaa ei vain löytynyt…
Pyörällä voi polkaista myös Kaunispään huipulle pikitietä pitkin. Maisemaa voi ihailla näkötornistakin.
Laskettelurinteet ja hiihtohissi pysähtyneenä, hiljaisena – outo kokemus.

 

Kysele Tankavaarasta kullanhuuhdontamahdollisuutta tai kokeile sitä omatoimisesti.

Tankavaaran kultakylä tarkoittaa kahta eri asiaa. Kultakylä on ensinnäkin majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluja tarjoava yritys ja kullankaivuun tunnelmiin rakennettu puisto ja toisaalta Kultamuseo, jolla silläkin on omia kullankaivuuseen liittyviä piharakennuksia ym. rekvisiittaa. Nämä kaksi kohdetta kannattaa tietysti yhdistää ja siirtyä niiden välillä jalkaisin puistoalueen läpi. Me kävimme ensin Kultamuseossa ja siirryimme sitten Kultakylän puolelle Wanhaan Waskoolimieheen syömään lounasta, suosittelen lämpimästi molempia!

Vaikka kullanhuuhdontamahdollisuutta ei siis Kultamuseossa ollut (talvisin siellä voi huuhtoa sisällä ja kesäisin ulkona, mutta off-seasonin aikaan ei missään), Kultakylän puolella pääsimme silti kokeilemaan huuhtomista ravintolan sivuhuoneeseen rakennetussa kullanhuuhdontamiljöössä. Sielläkin oli vesipumppu jo pois päältä, eikä kaikki ihan viimeisen päälle, mutta opastus oli asiantuntevaa ja kokemus ainutlaatuinen. Oli vaikeaa päättää, mennäkö ohjattuun kullanhuuhdontaan (yksi vaskoolillinen/melko varmasti muutama pikkuhippunen/10 euroa) vai ostaako oma vaskooli + Tankavaaran kultahiekkapussi (kultatakuulla) (30 euroa), vaiko pelkkä vaskooli ja lähteä kokeilemaan onneaan luonnon helmassa (20-30 euroa + Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenmaksu).

Meillä on iso porukka, joten teimme lopulta kaikkea: pienimmäinen kullanhuuhtoja löysi hippunsa ohjatusti, isommat taas huuhtoivat hiput esiin kultapussista ja kaikki kokeilivat onneaan lähimmällä Liiton valtauksella, josta sieltäkin löytyi muutama hippu lasiputkeen talletettavaksi!

Kultakylän ravintolassa Wanhassa Waskoolissa järjestettiin opastettua kullanhuuhdontaa sisätiloissa kauden ulkopuolellakin.
6-vuotias harjoittelee vaskoolin käyttöä.

Valitse kohde, jossa on portaat.

Portaat ovat sulat ja kuivat, vaikka metsässä ja poluilla olisikin lunta. Porraskohteita ovat esimerkiksi edellämainittu Kiilopää sekä Ivalon toiselta puolen löytyvä Karhunpesäkivi, jonka uumeniin voi ryömiä vaikka sadettakin pitelemään. Kivi oli tosi hieno ja nousu sinne helppo, mutta täytyy sanoa, että petyin “Inarinjärven näköalaan”, joka olisi pitänyt aueta pesäkiven jälkeen olevalta näköalatasanteelta. Kyllä se järvi siellä pilkahti sinisessä horisontissa, mutta eipä paljon muuta.

Karhunpesäkivelle vei en-muista-kuinka-monta porrasta.
Karhun luolaan mahtuu helposti ryömimään…
…ja sisällä tunnelma on kalsean hieno!
Niin sanottu näköala Inarinjärvelle.

 

Aja Ivaloon tai Inariin.

En oikeastaan ymmärrä, miksi Lapin matkailun sydän ja ydin on rakentunut juuri Saariselälle. Tai no, mistäpä minä tiedän, miten hienoa täällä on talvella, mutta näin kesävinkkelistä tuntuu, että hienommat maisemat ja tunnelmat on tarjolla Ivalossa ja Inarissa, jossa jokilaakson leppeämpi ilmanala saa luonnon kukoistamaan aiemmin ja runsaammin kuin Saariselällä ja jossa Inarinjärven kauniit rannat koristavat maisemaa.

Inarissa hieno off-season-kohde on luontokeskus ja saamelaismuseo Siida, joka on auki ympäri vuoden ja pelastaa sateisenkin päivän.

Siida on melko tavallisen oloinen maakuntamuseo, tosin saamelaisaiheen ympärille rakennettu. Parasta Siidassa onkin ulkoalue museorakennuksen takana, joka on jo itsessään muinaismuistokohde. Alueella on tiettävästi ollut Ylä-Lapin vanhinta asutusta: ensimmäiset merkit elämästä ovat 10 000 vuoden takaa, eli aivan jääkauden tuntumasta! Muinaismuistoalueelle on kerätty saamelaisten perinteisiä asuinrakennuksia sekä metsästykseen ja kalastukseen liittyvää esineistöä. Noin kilometrin mittainen polku kiemurtelee hienossa Inarinjärven rantamaisemassa ja puron varrella, ja hyvin laaditut opaskyltit kertovat, mitä missäkin kodassa ja sammalkattoisessa asumuksessa on tehty ja säilytetty.

Hassunhauska huomio oli se, että museon henkilökunta selvästi vähätteli ulkomuseota. Keskustelu meni jotenkin näin:

“Mitä siellä ulkoalueella on?”
“No siellä jonkinlainen ulkoilmamuseo.”
“Haluaisimme evästellä museovierailun aikana. Siellä ulkona voi varmaan syödä eväitä?”
“No ei siellä oikein ole mitään paikkaa, missä voisi syödä. Istumapaikkoja on tosi niukasti.”
“Museokierroksen jälkeen haluaisimme nähdä Inarinjärven jostain näköalapaikalta. Osaisitteko neuvoa meille parhaat näköalapaikat?”
“Ei sellaisia tässä kylällä oikein ole. Tuossa joen varrella on reitti, jota voi kävellä ja katsella järvelle. Mutta polku on molemmista päistä poikki tulvan takia.”
“No kauempana on varmaan kuitenkin jotain hyviä tähystelypaikkoja?”
“No voi käydä kokeilemassa Tuulispään maston juurelta vaikka, ja onhan siellä Ukonjärvelläkin näköalapaikka.”

Minun mielestäni ulkoilmamuseo oli mitä hienoin, ainutlaatuinen, ja siellä oli monta mahtavaa eväspaikkaa esimerkiksi järven rannalla, joen rannalla tai hirsimökin portailla – ja niitä penkkejäkin oli useita – ja sitä paitsi ei voi olla totta, että valtavaa Inarinjärveä ei voisi ihailla  lukemattomista paikoista tässä vaaramaastossa! Oliko tuossa museovirkailijan asenteessa jotain lappilaista?

Ulkoilmamuseon uusimpia rakennuksia.
Tässä tuvassa on asuttu vielä 1950-luvulla, ja sisustus oli sen mukainen.
Muinainen elämänmeno aina mietityttää.

Kyllä ne entisaikaiset ihmiset osasivat asuinpaikkansa valita. Tässä on sijainnut kota 2000 vuotta sitten, ja kivilattia on vielä jäljellä. Siis siihen aikaan, kun Juudeassa vaikutti eräs Jeesus Nasaretilainen!
Löytyi se näköalakin lopulta. Inarinjärvi.

Huvittavaa on se, että kun lomaviikkomme alkoi olla lopussa, meidät valtasi tunne, että emme ole nähneet Lappia vielä tarpeeksi. Ja niinpä ostimme kolme lisävuorokautta majoitusta voidaksemme tehdä ne viimeiset visiitit Lapin sateiseen ja kylmään alkukesään, jotka vielä olivat tekemättä! Ja kylmää ja sateista totta vie oli. Joku myrskytuuli tempaisi tuntureilta kylälle sateet mukanaan ja mittari painui lähemmäs nollaa. Viimeiset sadepäivät vietimme lopulta mukavasti hotellilla videoita katsellen ja lättykestejä pidellen. Yhdeksän lomapäivän jälkeen olimme valmiita lähtemään kotiin, mutta Lapin lumo oli jo tehnyt tehtävänsä.

Lappiin on päästävä takaisin, ja mieluiten koko lyhyeksi kesäksi. Haluaisin nähdä kaiken kevään sulamispuroista syksyn ensimmäiseen hallayöhön asti.

Seuraa, jaa tai tykkää:

One thought on “Off-season – Saariselällä kesäkuussa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *