Matleena Ylikoski

Oletko koskaan joutunut keskusteluun, jossa huomaat joutuvasi yhä kauemmas keskustelukumppanistasi, vaikka kuinka keskustelette? Teille on saattanut vasta vähitellen kirkastua, miten eri mieltä olette kaikesta. Jopa siitä, mikä on tosiasia ja mikä ei. Etenkin korona-aika on saattanut tarjota tällaisia keskustelutilanteita.

Olet väärässä! Miten voit ajatella noin? Millainen ihminen oikein olet! Yllättävään konfliktiin joutuminen on tunnekylläinen tilanne – enkä tarkoita mitään lämpimiä tunteita. Jos malttaa vetää henkeä, saattaa pystyä ajattelemaan, että keskustelukumppanilla on oikeus ajatella niin kuin ajattelee: tämä on vapaa maa, sana on vapaa ja kaikkiin mielipiteet ovat sallittuja.

Vaikein hetki on tämän jälkeen. Onko tosiaan niin, että kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita? Mitä jos joku ajattelee, että virusta vastaan olisi pitänyt taistella pelkästään syömällä D-vitamiinia? Entä jos joku on vakuuttunut siitä, että holokaustia ei ollutkaan? Entä jos joku ajattelee, että Suomi kuuluu vain valkoihoisille? Ovatko nämäkin sallittuja mielipiteitä?

Erilaiset näkemykset nousevat usein syvältä ihmisen arvomaailmasta ja maailmankuvasta. Uskonnollisen ihminen voi perustella asioita esimerkiksi pyhiin kirjoituksiin vedoten. Uskonnottomalle se on mahdoton argumentti. Vakavasti sairastunut voi turvautua mindfulnesiin tai vaihtoehtohoitoihin, jos hänen tietokäsityksensä ammentaa enemmän kokemuksista ja tuntemuksista kuin tieteellisestä tutkimuksesta. Tieteellisesti orientoituneelle tämä voi olla mahdoton ymmärtää.

Näissä ristiriitatilanteissa on joskus vaikea hyväksyä moniarvoisuuden välttämättömyyttä. Demokraattinen yhteiskunta on aina moniarvoinen yhteiskunta: erilaisia elämänkatsomuksia kannattavat ihmiset elävät saman katon alla tehden yhteistyötä keskenään, vaikka heidän erilaiset arvonsa ja näkemyksensä aiheuttavat monenlaisia konflikteja.

Moniarvoisuus haastaa voimakkaasti myös toimittajia, joiden pitäisi yhtä aikaa sitoutua sekä totuudenmukaisen tiedon välittämiseen että moniarvoisuuteen ja -äänisyyteen – arvoihin, jotka joskus ovat ristiriidassa keskenään.

Moniäänisyys on journalismille työkalu, jonka avulla maailmaa yritetään kuvata niin monipuolisena ja monimutkaisena kuin se oikeasti on. Tähän tehtävään kuuluu myös omasta näkökulmasta epämiellyttävistä asioista raportointi. Moniäänisyyttä tavoitellessa ei kuitenkaan pidä antautua radikaalille relativismille. Filosofi Aki Lehtisen mukaan todellisuuden tapahtumat ja ilmiöt voidaan käsitteellistää ja kuvata usealla erilaisella mutta yhtä totuudenmukaisella tavalla, mutta siitä ei seuraa, että kaikki jäsennykset olisivat yhtä tosia tai oikeita – ne voivat olla myös epätosia tai harhaanjohtavia.

Työstän parhaillani väitöstutkimusta journalismin moniäänisyydestä. Pitkin matkaa olen palannut kysymykseen pitääkö journalismissa kuulla kaikkia mahdollisia ääniä eli päästää kaikki mukaan julkiseen keskusteluun. Tutkimushaastatteluissa olen kysynyt tätä toimittajilta, joiden vastaus on monesti, että “eihän sitä mitä tahansa voi julkaista”, minkä jälkeen olen pyytänyt heitä avaamaan ajatustaan. Millaisia ääniä ei pidä julkaista, miksi? Mitä tehdä, jos jollakulla on sellainen “totuus”, joka ei vastaa yleistä tai tieteellistä käsitystä asiasta? Tai sellaisia näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa yleisen eettisen käsityksen kanssa?

Itse pidän tärkeänä sitä, että toimituksissa tunnistettaisiin, mihin mahdolliset julkaisematta jättämispäätökset perustuvat.

Haastateltavien ajatukset voivat kuulostaa toimittajan korviin arveluttavilta tai kyseenalaisilta siksi, että ne 1) eivät vastaa hänen omaa ennakkotietämystään tai -luuloaan asiasta, 2) sotivat hänen arvojaan vastaan tai 3) eivät ole totuudenmukaisia. Monissa tapauksissa vasta kolmas vaihtoehto oikeuttaisi julkaisematta jättämispäätökseen. Julkisen keskustelun moniäänisyys ei saisi turhaan kaventua sen takia, että toimittajat sattuvat olemaan yhdestä keskiluokkaisesta, melko keski-ikäisestä, etnisesti yhtenäisestä ja arvomaailmaltaan voittopuolisesti liberaalista muotista valettuja. 

Palaten vielä alun esimerkkeihin: Jos olisit toimittaja ja haastateltavasi esittäisi tällaisia näkemyksiä, millaisen jutun tekisit haastattelun pohjalta? Mitä käytännössä tarkoittaa totuudenmukaisuuden ja moniarvoisuuden välillä tasapainotteleminen? Mitä eroa on tosiasialla ja mielipiteellä? Tähän on journalismintutkimuksessa paljon erilaista teoretisointia ja toimituksissa hyviä käytännön menetelmiä. En esittele niitä tässä, vaan esitän avoimen kysymyksen teille, hyvä yleisö: millaisia uutisia, kolumneja ja taustoittavia juttuja haluaisitte nähdä tällaisista kinkkisistä aiheista? Kolumnia voi kommentoida verkkolehdessä tai minulle voi kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen matleena.ylikoski(at)tuni.fi.

Kirjoitus on osa Kalevan Vieraskynä-sarjaa vuosina 2021-2022. Alkuperäinen kolumni julkaistiin Kalevassa 12.6.2022.