Browsed by
Tag: suvaitsevaisuus

Omien ennakkoluulojen tunnistaminen on toimittajalle tärkeää (Kaleva 25.7.2021)

Omien ennakkoluulojen tunnistaminen on toimittajalle tärkeää (Kaleva 25.7.2021)

Järjestimme sovittelujournalistien voimin tämän kesän SuomiAreenassa keskustelun otsikolla kuka uskaltaa tulla kuulluksi mediassa. Ideana oli pohtia, miten journalismi voi kantaa vastuuta siitä, että kaikenlaiset ihmiset uskaltaisivat osallistua julkiseen keskusteluun. Keskustelun tallenne löytyy Sopiva ry:n sivuilta.

Aiheen taustalla on tieto siitä, että moni meistä epäröi ja suorastaan pelkää osallistua julkiseen keskusteluun, koska sen seuraukset hirvittävät. Tästä kirjoitin myös edellisessä kolumnissani (Kaleva 23.5.).

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat erilaisista vähemmistötaustoista tulevat ihmiset, joiden kohdalla pelkästään oma ihonväri, uskonto tai kulttuuri saattaa kirvoittaa lukijoiden vihaisen palautteen. Tällöin haastateltava ei joudu vastaamaan pelkästään omista sanomisistaan, vaan argumentoimaan ja puolustautumaan sellaisia mielikuvia ja oletuksia vastaan, joiden kanssa hänellä ei välttämättä ole mitään tekemistä.

SuomiAreenassa maanviljelijä Sakari Peltola sanoi oivaltavasti, että elämme aikaa, jossa ihanteellisella tasolla ajatellaan, että ihmisillä ei enää ole ennakkoluuloja. Ja kun niitä kuitenkin on, emme enää uskalla keskustella niistä.

Kuitenkin omien ennakkoluulojen tunnistaminen ja niistä kumpuavien tunnereaktioiden hallitseminen on avain rauhalliselle yhteiselolle moniarvoisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jollainen Suomikin on. Toimittajalle nämä taidot ovat erityisen tärkeitä.

Jos toimittaja menee jutuntekoon henkselit paukkuen ymmärtämättä oman lähestymistapansa ennakkoluuloisuutta tai stereotyyppisyyttä, tuloksena on helposti juttu, jossa ei ole varsinaisia asiavirheitä, mutta jonka antama kokonaiskuva on vinoutunut, asioita entisestään pahentava tai jopa loukkaava.

Enkä puhu nyt vain perinteisistä, etnisyyteen ja vähemmistökulttuureihin liittyvistä stereotypioista. Puhun vivahteikkaasta, jatkuvasti muuttuvasta yhteiskunnasta, jossa omia arvojamme ja näkemyksiämme haastetaan koko ajan mitä erilaisimmissa asioissa.

He ovat kaikkialla: Tummaihoiset, joiden synnyinmaa ja äidinkieli on suomi. Uskovaiset, jotka eivät ole niin uskovaisia, etteivät osaisi käyttää järkeään. Rokotekriitikot, jotka eivät pelkää 5G:tä tai mikrosiruja, vaan ovat huolissaan omasta ja läheistensä terveydestä. Itseoppineet kaikkien alojen asiantuntijat, jotka ovat imeneet tietonsa oikeista tutkimuksista.  – Siis ihmiset, jotka eivät vastaa oletuksiamme. Osaammeko kohdata heidät avoimin mielin?

En kysy tätä norsunluutornista käsin, vaan itsekin kädet savessa. Olen toimittaja ja tutkija, omasta mielestäni kriittinen ja analyyttinen ajattelija, mutta myös arvokonservatiivi, lestadiolainen ja seitsemän lapsen äiti. Määritelmiä, jotka eivät jonkun mielestä sovi edes samalle paperille, saati kuvaamaan yhtä ja samaa henkilöä.

Monilla lestadiolaisilla ja varmasti muillakin uskovaisilla on kokemuksia siitä, että ihmisten suvaitsevaisuus tuntuu koskevan kaikkia muita paitsi heitä itseään. Esimerkiksi toimittajat voivat omasta liberaalista identiteetistään käsin suhtautua hienotunteisesti ja kannustavasti maahanmuuttajiin, etnisiin vähemmistöihin ja seksuaalivähemmistöihin, mutta kotoiset arvokonservatiivit jäävät ikään kuin suvaitsevaisen katseen kuolleeseen kulmaan. Tiedän, että toimittajien ja uskovaisten kesken on tapahtunut monta loukkaavaa kohtaamista ja huonosti mennyttä juttuprosessia. Ja arvaukseni on, että syy on kenties molemminpuolisissa, joko tunnistamattomissa tai ylitsepääsemättömissä ennakkoluuloissa, jotka estävät rauhallisen ja kunnioittavan kohtaamisen.

Tiedän myös, että Pohjois-Suomessa on vaikeaa löytää lestadiolaisia haastateltavia lehtijuttuihin. Tiedän sen itsestänikin. Olen ollut muutamissa lehti- ja radiojutuissa haastateltavana, mutta en ole koskaan esiintynyt niissä lestadiolaisena – enkä haluaisikaan. Yksi syy on tietysti välitön, henkilöön menevä ja aggressiivinen palaute, jota kutsutaan nykyään vihapuheeksi. Toinen syy on omasta yhteisöstä nousevat paineet. Toimittajilla on taipumusta asettaa yksittäinen haastateltava koko yhteisönsä edustajaksi, puhumaan kaikkien puolesta. Koska olen omassa konservatiivisessa yhteisössäni varsin liberaali, tällainen asetelma olisi kiusallinen niin minulle kuin muillekin.

Omien ennakkoluulojen tunnistaminen ja haastaminen vaatii herkkyyttä, vaivannäköä ja paljon tietoa.

Tunnen myötätuntoa toimittajaa kohtaan, joka ensimmäistä kertaa lähtee tekemään juttua uskonnollisesta yhteisöstä.

Hän on yhtä hetteisellä maaperällä kuin minä vaikkapa seksuaaliseen moninaisuuteen liittyvissä asioissa ja oikeissa sananvalinnoissa. Mutta siitä se lähtee: omien arvojen ja lähtökohtien tunnistamisesta ja myöntämisestä, avoimesta mielestä ja rohkeudesta kohdata jotain uutta ja yllättävää.

Kirjoitus on osa Kalevan Vieraskynä-sarjaa vuosina 2021-2022. Alkuperäinen kolumni julkaistiin Kalevassa 25.7.2021.