Pelkoja päin

Pelkoja päin

Haaveilen usein työstä, jolla on merkitys.

Yleisradiossa työskennellessäni koin työssäni merkitystä aika ajoin: Kun sain palautteen, että “onpa hyvä että tästä asiasta kirjoitetaan”. Kun löysin uuden tärkeän tiedon, jota kukaan muu ei ollut viitsinyt kaivaa esiin. Kun kohtasin ja kuuntelin ihmistä, joka ei ollut aiemmin saanut ääntänsä kuuluviin.

Nyt kun olen toimittajan työstä vähän kauempana, joudun toteamaan, että tein paljon myös tarkoituksetonta työtä. Tyhjiä uutisia, merkityksettömiä aiheita, rutiinihommia.

Toimittajan työn kylkiäisinä tuli
– tauoton uutisseuranta (siitä tulee ähky)
– negatiivinen maailmankuva (liikaa huonoja uutisia)
– kaiken ylle levittäytyvä kyynisyys (etsin työkseni epäkohtia).

Eikä se toimittajan roolikaan niin mukava ollut:  yhteiskunnan ulkopuolella oleva räksyttäjä. YLE:n tapauksessa vieläpä verovaroilla räksyttäjä, mikä oli pätevä argumentti mille tahansa kritiikille.

Nyt kysyn itseltäni, mitä haluaisin tehdä työkseni. Mihin haluaisin aikani käyttää ja mikä on se tarkoitus, jonka työni voisi antaa.

Etsiessäni merkityksellistä työtä huomaan etsiväni helpotusta myös maailmantuskaani.

Maailmantuska on vaikea ja jollain tavalla naiivikin sana. Wikipedian mukaan kyseessä on romantiikan ajan käsite, jonka saksalainen vastine Weltschmerz kuvaa henkistä lamaantumista tai ilottomuutta, jonka aiheuttaa todellisen maailman tilan vertailu sen ihannetilaan. “Nykyaikainen merkitys saksan kielessä on täsmällisesti se henkinen tuska ja suru, joka ilmenee, kun ihminen huomaa, että hänen omat heikkoutensa aiheuttavat maailman epäasianmukaisuus ja julmuus sekä aineelliset tai sosiaaliset olosuhteet. ” Lainasin tarkoituksella Wikipedian tekstin sanasta sanaan, koska se kummallisuudessaan kuvaa hyvin sitä, miten epämääräinen käsite maailmantuska on. Oman elämänkokemukseni perusteella kuvaisin sitä suruksi, tuskaksi ja ahdistukseksi, joka aiheutuu maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja julmuudesta.

Kenties kaikki kokevat tätä tunnetta, mutta joitakuita se vaivaa enemmän. I feel your pain, my sister.

Omaa maailmantuskaani olen vaimentanut lahjoittamalla rahaa hyviin tarkoituksiin, pyrkimällä vastuullisuuteen ostaessani tavaroita ja tuotteita, ottamalla keskustelussa esille vaikeita tai epämiellyttäviä aiheita ja olemalla kiusatun tai epäoikeudenmukaista kohtelua kokevan puolella. Olen myös kokeillut silmien sulkemisen metodia, “keskittynyt omaan elämääni”, ja “nauttinut siitä, mitä minulla on”. Olen myös yrittänyt luottaa Jumalaan: että Hän tietää, mitä tekee. Kolmisenkymmentä vuotta on kulunut, ja menestys on heikko.

Viime aikoina olen miettinyt, voisiko tuskan nähdä positiivisemmassa valossa. Voisiko epäoikeudenmukaisuuden aiheuttaman surun nähdäkin oikeudenmukaisuuden janona? Voisiko pahuuden pelko ollakin rakkautta hyvyyteen? Voisiko julmuuden inhoamisen kääntää inhimilliseksi toiminnaksi?

Voisiko maailmantuska ollakin kutsumus?

Että ei pysähtyisi pelkoon, inhoon ja vihaan, vaan menisi rohkeasti niitä päin ja niiden yli, aina hyvyyden voittoon asti.

Jostain syystä mieleeni tulee Anna-Mari Kaskisen runo, jossa hän sanoittaa hienosti äitiyden kutsumuksen. Siihenkin kuuluu suru ja tuska, mutta kokemuksen kautta tiedämme, että ennen kaikkea äitiys on iloa ja rakkautta.

“Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.”
– Anna-Mari Kaskinen

Ilmari
Johannes
Seuraa, jaa tai tykkää:

3 thoughts on “Pelkoja päin

  1. Olen kokenut paljolti samoja ajatuksia, mutta sinä osasit pukea ne sanoiksi. Kiitos.Ja todella puhutteleva runo.

  2. Olet oikeassa. Kun havainnoi tarkoin “epäasianmukaisen” maailman ja omat siitä juontuvat “asianmukaiset” tunteensa, pääsee yli ja ohi. Voi päästää irti ja herätä siihen että alla on sittenkin tukeva alusta: luottamus joka kantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *